Aurinkoenergia on vastuullisen ja tiedostavan kuluttajan valinta

Viime vuosina aurinkoenergia on ollut vahvasti läsnä asunnonomistajien ja yritysten pöytäpuheissa kannattavana ja ekologisena tapana hoitaa yksilölliset lämmitystarpeet. Aurinkoenergia on kokenut mullistavia muutoksia 80-luvun suomalaisinsinöörien maailmanvalloituksen ja 90-luvun inflaation jälkeen – aurinkokeräimien hyötysuhteen parantuminen on johtanut aurinkoenergian kysynnän kasvuun eri kiinteistömuodoissa aina mummonmökistä suuriin teollisuushalleihin.

Suomi on asukasta kohden EU:n suurimpia energiankuluttajavaltioita, mistä on viime kädessä kiittäminen ankaria talviamme. Samaan aikaan sähköyhtiöiden siirtohinnat ovat olleet kovassa nousussa ja sähkön kokonaishinta on peräti tuplaantunut viimeisten 20 vuoden aikana. Ei siis ihme, että myös kylmässä Pohjolassamme on viimein havahduttu vaihtoehtoisten energiaratkaisujen käyttöön.

Soveltuuko aurinkoenergia todellakin arktiseen ilmastoomme?

Aurinkoenergian tarjoaman todellisen hyödyn ulottuminen ainoastaan ns. Suomen kesäkuukausille on todellinen myytti. Oikeilla välineillä ja menetelmillä auringosta saadaan ympärivuotista hyötyä. Toki kesällä valon määrä on niin mittava, että tehokkaasti mitoitetuilla paneeleilla auringosta saatava energia kattaa koko kotitalouden energiantarpeen; mihin taas talvikuukausina ei ylletä. Eteläisimmässä Suomessa valon määrä on tasaisempi ympäri vuoden siinä, missä pohjoinen hyötyy valoisasta kesästä.

Aurinkopaneelit eivät suinkaan kerää energiaa suoraan auringonsäteistä, vaan kirkkaudesta. Lumi muodostaa talvella oivan hajasäteilyn lähteen ja kesällä vastaavaa virkaa toimittaa vesistöt. Kesäisin energiansaanti useimmiten ylittää kulutuksen, mutta ylijäämää ei tarvitse päästää takaisin ympäristöön – sen voi myydä sähköyhtiölle.

Minkälaisen laitteiston aurinkoenergia vaatii?

Aurinkosähkö ei edellytä toiminnalleen monimutkaista ja moniosaista laitteistoa. Aurinkosähköjärjestelmä koostuu yksinkertaisuudessaan aurinkopaneeleista sekä inverttereistä. Paneelit keräävät tehonsa mukaisesti aurinkoenergiaa ja invertterit muuntavat energian sähköverkossa hyödynnettävään muotoon. Paneelit voidaan asentaa kohteen mukaan joko pysty- tai vaaka-asentoon optimaalisimman energiantuoton saamiseksi. Järjestelmän oheen on mahdollista hankkia energiaa varaava akku.

Lämpödiileri toimittaa alansa korkealaatuisimmat aurinkosähköjärjestelmät

vankkumattomalla asiantuntemuksella

Lämpödiileri tekee urakan alusta loppuun saakka avaimet käteen -periaatteella – järjestelmä on huolellisesti asennettu ja täysin käyttövalmis. Annamme tarvittaessa myös käytännöllisiä neuvoja laitteiston kustannustehokkaampaan ylläpitoon. Ota yhteyttä, niin keskustellaan tarkemmin aurinkoenergiasta ja sen hyödyntämisestä omiin tarpeisiisi sopiviksi.

Punnitessanne eri vaihtoehtoja tutustukaa toki asiakaskertomuksiimme. Niistä saatte ensikäden tietoa siitä, kuinka asiakkaamme suhtautuvat meihin.

Aurinkosähköjärjestelmän asennuksen suorittaa Suomen aurinkoenergiakeskus SAEKin ammattitaitoiset ja palvelualttiit asentajat. SAEKilla on yli kymmenenvuotinen kokemus aurinkosähköjärjestelmien parissa. Asennuksia on toteutettu vuodesta 2007 lähtien kiihtyvällä tahdilla. SAEKin urakoihin kuuluu tasaisesti erikokoisia kotitalouksia ja suurkohteita hypermarketeista ostoskeskuksiin. Palvelu kattaa projektit alusta loppuun; kuten tuottolaskelmat, sähkösuunnitelmat, rakennusluvat, projektointi, käyttöopastukset sekä valvontatyöt.